perjantai 20. joulukuuta 2013

Jakkujakson satoa

Vivianin upea takki valmistui ennätysajassa lukuisista, vaativista yksityiskohdista huolimatta. Aluksi takin ideointi tuntui vaikealta, sillä en meinannut keksiä kaverilleni sopivaa mallia. Kaverini pukeutuu luonnollisen tyylin mukaan, joten halusin löytää hänen tyylinsä mukaisen idean malliin.

Ensiksi otin asiakkaasta mitat, piirsin ja kuosittelin kaavat sekä tein valmistussuunnitelmat. Kankaan valinta oli melko helppoa, sillä kangas ostettiin koululla esittelykäynnillä olleelta kangaskauppiaalta. Pyysin kauppiaalta näytteitä ja asiakas valitsi niistä sopivimman.


Vuoriin halusin miehustamateriaalista poikkeavan materiaalin. Löysin hauskan kissakuvioisen puuvillakankaan. Valitsin mustan resorin pääntielle, hihansuihin ja helmaan. Huppua reunustaa tekoturkis, joka on kiinnitetty napeilla, joten sen voi poistaa. Metalliketjut tuovat mukavan lisäsäväyksen malliin.

Takki ja takin yksityiskohdat


Sovitin takkia melko monta kertaa. Aluksi sovitin peruskaavan, toiseksi kuosittelukaavan ja kolmanneksi miehustan.  Seuraavassa sovituksessa istutin hihan ja loppuvaiheessa tein vielä kaksi muuta sovitusta, sillä halusin varmistaa, että malli istuisi hyvin asiakkaan päälle. Asiakas pääsi näppärästi sovituksiin, sillä hän opiskelee samassa rakennuksessa kuin minä. Sovitusten aikana malli muuttui vain vähän.
Takista tuli juuri sellainen, jota asiakas oli toivonut. Asiakas kertoi, ettei meinaa malttaa odottaa sitä, että hän saisi takin käyttöönsä.

Muitakin upeita takkeja, jakkuja ja ulstereita oli vaatetuksen Studio-ompelimo viime viikolla pullollaan.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Eka näyttö

Ykköset valmistivat ekana näyttönään turvaliivit Jyväskylän ammattiopiston turvallisuus- ja apulaisturvallisuuspäälliköiden käyttöön. Liivin materiaaliksi valittiin hyvin kulutusta kestävä Enstex. 
 
Liiviä kiertävät 50 mm leveät heijastinnauhat kahdessa vaakasuuntaisessa rivissä. Heijastavuus on tärkeää etenkin pimeissä olosuhteissa. Muina yksityiskohtina ovat isot paikkataskut, läpinäkyvä tasku henkilökortille ja reunojen vinonauhakanttaus.  

Kiinnittiminä käytetään tarranauhoja, joilla voidaan vaikuttaa hieman liivin väljyyteen. Lopputuloksen kruunaavat takakappaleen painatukset.

Turvaliivin valmistuksen vaiheita
 
Liivit valmistettiin kolmen kappaleen pikkusarjana, kolmen hengen ryhmissä. Aluksi kaavat kopioitiin protokappaleesta, ja kaavoihin tehtiin tarvittavat muutokset, minkä jälkeen valmistus eteni sulavasti seuraavien vaiheiden kautta:
  • heijastinnauhan ompelu
  • tarranauhojen kiinnitys taskun suihin
  • taskujen ompelu ja kiinnitys
  • painatusten kiinnitys takakappaleelle
  • olkasaumojen ompelu
  • vinonauhan kiinnittäminen liivin reunaan ja kädentielle
  • tarranauhan kiinnitys etukappaleelle
  • silitys ja viimeistys.

Useimmat näyttöön osallistuneet arvioivat, että liivien valmistus ei ollut kovin vaikeaa. Tosin liiveissä oli paljon yksityiskohtia, mutta niiden ompelua oli harjoiteltu jo etukäteen.