perjantai 22. helmikuuta 2013

Naamiohuvit-ooppera koko komeudessaan

Kuvakavalkaadi Naamiohuvit-oopperan upeasta, Anna Kontekin suunnittelemasta ja vaatetusalan oppilaiden toteuttamasta puvustuksesta. Oopperan viimeinen esitys oli lauantaina 16.2.2013.

Kuningas Kustaa III:n (Olavi Suominen) aamuvastaanotto.
Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.
Amelia (Jenni Lättilä) ja Kuningas Kustaa III (Olavi Suominen)oopperanaamiaissa.
Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.
Paasipoika Oscar (Susanna Tuhkala. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.
Paasipoika Oscar (Susanna Tuhkala) kuninkaan naamiaisissa.
Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.
Hoviväkeä kuninkaan naamiaisissa. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.
Hoviväkeä kuninkaan aamuvastaanotolla. Kuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Suvun kastemekko


Opinnäytteiden työstäminen alkoi toden teolla joululoman jälkeen. Eira Hertteli valitsi aiheekseen kastemekon.

Sain idean opinnäytteeseen jo viime keväänä, kun aihevaihtoehtoja käytiin läpi. Suvun käytössä ollut vanha kastemekko alkoi jo olla haprastunut eikä kestänyt enää pesua. Olisi siis aika uusia se.

Ideoin mallia tutkimalla kastemekkojen historiaa ja tyyppejä. Valitsin asuun klassisen, alaspäin levenevän linjan, koska halusin ajattoman mallin. Materiaalina käytin valkoista, ohutta pellavaa.

Somistin mallia virkattulla pitsillä ja vaihdettavilla satiininauhoilla. Aikaavievin työvaihe oli pitsien virkkaaminen, joten aloitin sen jo viime kesänä.

Kiinnitin valmiin pitsin mekon yläosaan ja virkkasin lopuksi helmaan nirkkoreunuksen. Lisäksi muotoilin vaaleanpunaiset ja -siniset rusetit, jotka voi kiinittää asuun näppärästi neppareilla.

Kastemekon yksityiskohtia (Kuvat Eira Hertteli).

Aikaa opinnäytteeseen humahti viisi viikkoa. Vaativinta oli rusettien sommittelu ja napinläpien ompelu niin, että niistä tulisi siistit. Alustavan kyselyn perusteella lähisuku oli oikein tyytyväinen asun malliin, nopeaan valmistumiseen ja siisteyteen.

perjantai 8. helmikuuta 2013

Nextsteppailua

NextStep–messut järjestettiin Jyväskylän Paviljongissa 30. - 31.1.2013. Messujen pääteema oli joustavat opintopolut vastaamaan joustavaa työelämää.
 
Vaatetusalan opintoja esiteltiin Jyväskylän ammattiopiston osastolla 31.1.2013. Yksi esittelijöistä oli Eeva-Maija Kakko, joka muotoili juhla-asun. Muotoilutehtävässä yhdistyivät asiakastyön suunnittelu ja muotoilun näyttö.
 
Eeva-Maija kertoi kokemuksestaan seuraavaa: ennen messuja ideoin ja piirsin juhla-asun mallin paperille. Lisäksi nauhoitin asun muodon mallinukelle ja varasin malliin tarvittavat materiaalit.

Eeva-Maija Kakko muotoilemassa juhla-asua.

Messuilla oli aluksi vaikea keskittyä tehtävään, koska ihmisiä ja hälinää oli ympärillä paljon. Sen jälkeen, kun pääsin vauhtiin keskityin muotoiluun niin täysillä etten huomannut ajan kulua. Näin suuren yleisön edessä en ole aiemmin esiintynyt.
 
Moni ohikulkija oli kiinnostunut siitä, miten asun valmistus jatkuisi muotoilun jälkeen, ja siitä, miten kauan asun valmistukseen kuluisi aikaa. Osa olisi halunnut juhla-asun omakseen. Messuilla esiintymisestä jäi kaiken kaikkiaan hyvä maku suuhun, koska yleisö oli aktiivista ja tehtävä mielekäs.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Naamioita ja huvia 2


Naamiohuvit-oopperan puvustukseen sisältyi muun muassa päähineiden valmistusta.

Puvustaja oli alustavasti ideoinut päähineiden malleja. Malleissa huomioitiin solistin tai oopperakuorolaisen henkilökohtaiset värit sekä rooliasun väritys ja muoto.

Vaatetusompelijaksi opiskeleva Anna Aro kertoi, että päähineitä valmistettiin noin 30 kappaletta, joista vain seitsemän oli samanlaisia.

Kuvissa Anna Aro päähineen kimpussa ja valmis päähine.

Anna koki valmistuksen mielenkiintoisena, koska hän sai muotoilla mallia myös itse. Kaikissa päähineissä oli pyöreä päähinepohja, jonka kangaskerrokset huoliteltiin yhteen.
 
Pohjan päälle sommiteltiin mielikuvituksellisia koristeita, jotka kiinnitettiin käsin pienin pistoin.
 
Päähineiden valmistus oli Annan mielestä sopivan haasteellista suhteessa tämän hetkisiin ompelutaitoihin.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Naamioita ja huvia 1

Vaatetusalan opiskelijat osallistuivat Keski-Suomen alueoopperan tuottaman Naamiohuvit-oopperan puvustukseen. Puvustus toteutettiin tiiviissä yhteistyössä Anna Kontekin kanssa, joka vastasi oopperan lavastuksesta ja puvustuksesta. Yhteistyön tuloksena syntyi lukuisia miesten ja naisten asuja niin solisteille kuin oopperakuorollekin.

Naamiohuvit on Guiseppe Verdin säveltämä. Ooppera perustuu vuosina 1771-1792 hallinneen Kustaa III:n kuvitteelliseen salamurhaan. Tapahtumapaikkana on Ruotsin hovi ja Tukholman ympäristö.

Naamiohuvit sai ensi-iltansa uuden vuoden aattona. Oopperaa esitetään Jyväskylän teatteritalossa kaikkiaan yhdeksän kertaa, ja esitykset jatkuvat helmikuun puoleen väliin saakka.

Lisätietoja:
http://www.jyvaskylanooppera.net/ http://www.jyvaskyla.fi/kaupunginteatteri/naytelmat/naamiohuvit/